On
jälleen aika kisata Keski-Suomen Kennelkerho ry:n kauneimpien ja
parhaimpien koirien titteleistä. Lue säännöt tarkasti ennen kuin
osallistut.
Vuoden
koira- kilpailujen säännöt vuonna 2022:
1. Parhaiden
koirien palkitsemisesta päättää Keski-Suomen Kennelkerho ry:n
johtokunta
2. Kilpailu
koskee tasapuolisesti kaikkia koirarotuja, siksi esimerkiksi rotujen
erikoisnäyttelyitä ei huomioida.
3. Jäsenen
joka osallistuu kilpailuun, on oltava ollut K-S Kennelkerhon
jäsenenä vähintään puoli vuotta eli jäsenmaksu on maksettu
viimeistään 30.6.2022.
4. Näyttelykoirakilpailuihin
voi osallistua koira, joka asuu K-S Kennelkerhon jäsenen taloudessa;
omistuksessa tai sijoituksessa. Muihin kilpailuihin osallistuvan
koiran ohjaajan tai omistajan on oltava K-S Kennelkerhon jäsen.
5. Pisteiden
mennessä tasan, arvotaan palkinnon saaja johtokunnan kokouksessa.
6.
Näyttelykoirakilpailussa otetaan huomioon viisi (5) parasta tulosta
vuodelta 2022. Pentu- ja veteraanikilpailussa huomioidaan viisi (5)
parasta tulosta. Vuoden kasvattaja- ja junior handler
-kilpailussa
huomioidaan viisi (5) tulosta.
7. Näyttelyiden
ja kokeiden on oltava virallisia ja Suomesta. Näyttelyistä
huomioidaan ryhmänäyttelyissä, kaikkien rotujen, NORD ja kansainvälisissä näyttelyissä saavutetut tulokset lukuun
ottamatta RYP ja BlS-sijoituksia, joiden osalta huomioidaan vain
kaikkien rotujen kansallisissa, NORD tai kansainvälisissä näyttelyissä
saavutetut tulokset. Vuoden pentu -kilpailussa huomioidaan myös
epäviralliset pentunäyttelyt, lukuun ottamatta RYP- ja
BIS-sijoituksia.
8. Palkinnot
on noudettavissa vuosikokouksesta. Niitä ei toimiteta jälkikäteen.
Palkinnon saaja voi lähettää itselleen edustajan noutamaan
palkinnon, mikäli hän ei itse pääse paikalle.
9. Palkinnoista
ovat oikeutettuja kilpailemaan kaikki jäsenet asuinpaikasta
riippumatta.
VUODEN
NÄYTTELYKOIRA
5
parasta sijoitusta huomioidaan
ROP
|
5
pistettä
|
VSP
|
4
pistettä
|
PU2/PN2
|
3
pistettä
|
PU3/PN3
|
2
pistettä
|
PU4/PN4
|
1
piste
|
Kansainvälinen
näyttely / NORD näyttely
|
+
2 pistettä
|
Kansallinen
kaikkien rotujen näyttely
|
+
1 piste
|
HUOM!
RYP ja BIS- sijoituksissa huomioidaan vain kaikkien rotujen, NORD- ja KV-näyttelyiden sijoitukset.
Ryhmäkilpailusijoitukset:
RYP-1
|
4
pistettä
|
RYP-2
|
3
pistettä
|
RYP-3
|
2
pistettä
|
RYP-4
|
1
piste
|
Kansainvälinen
koiranäyttely / NORD näyttely
|
+
2 pistettä
|
Kaikkien
rotujen näyttely
|
+
1 piste
|
Kansallinen
kaikkien rotujen näyttely:
BIS-1
|
4
pistettä
|
BIS-2
|
3
pistettä
|
BIS-3
|
2
pistettä
|
BIS-4
|
1
piste
|
Kansainvälinen / NORD
näyttely:
BIS-1
|
6
pistettä
|
BIS-2
|
5
pistettä
|
BIS-3
|
4
pistettä
|
BIS-4
|
3
pistettä
|
VUODEN
PENTU
Viisi
(5) parasta tulosta huomioidaan
KP
|
1
piste
|
ROP-pentu
|
4
pistettä
|
VSP-pentu
|
2
pistettä
|
Kansainvälinen
näyttely / NORD näyttely
|
+2
pistettä
|
Kaikkien
rotujen näyttely
|
+1
piste
|
VUODEN
VETERAANI
Viisi
(5) parasta tulosta huomioidaan
ROP-veteraani
|
4
pistettä
|
VSP-veteraani
|
2
pistettä
|
Kansainvälinen
näyttely / NORD näyttely
|
+2
pistettä
|
Kaikkien
rotujen näyttely
|
+
1 piste
|
HUOM! BIS- sijoituksissa huomioidaan vain kaikkien rotujen, NORD- ja KV-näyttelyiden sijoitukset.
BIS-1-veteraani
|
4
pistettä
|
BIS-2-veteraani
|
3
pistettä
|
BIS-3-veteraani
|
2
pistettä
|
BIS
4-veteraani
|
l
piste
|
Kansainvälinen
näyttely / NORD näyttely
|
+
2 pistettä
|
VUODEN
KASVATTAJA
Viisi
(5) parasta tulosta huomioidaan
KP
|
1
piste
|
ROP-kasvattaja
|
3
pistettä
|
Kansainvälinen
näyttely / NORD näyttely
|
+
2 pistettä
|
HUOM! BIS- sijoituksissa huomioidaan vain kaikkien rotujen, NORD- ja KV-näyttelyiden sijoitukset.
BIS-1-
kasvattaja
|
4
pistettä
|
BIS-2-kasvattaja
|
3
pistettä
|
BIS-3-kasvattaja
|
2
pistettä
|
BIS-4-kasvattaja
|
1
piste
|
Kansainvälinen
näyttely / NORD näyttely
|
+
2 pistettä
|
VUODEN
JUINOR HANDLER
Päivän
parhaasta (1/1) + 1 piste
Kansalliset
näyttelyt:
1.
sij.
|
5
pistettä (pp: +1=6p)
|
2.
sij.
|
4
pistettä
|
3.
sij.
|
3
pistettä
|
4.
sij.
|
2
pistettä
|
5.
sij.
|
1
piste
|
Kansainväliset / NORD
näyttely
1.
sij.
|
8
pistettä (pp: +1=9p)
|
2.
sij.
|
7
pistettä
|
3.
sij.
|
6
pistettä
|
4.
sij.
|
5
pistettä
|
5.
sij.
|
4
pistettä
|
Piirinmestaruus-kilpailu
1.
sij.
|
6
pistettä
|
2.
sij.
|
5
pistettä
|
3.
sij.
|
4
pistettä
|
4.
sij.
|
3
pistettä
|
5.
sij.
|
2
pistettä
|
Suomen
mestaruus- finaali
1.
sij.
|
15
pistettä
|
2.
sij.
|
12
pistettä
|
3.
sij.
|
10
pistettä
|
4.
sij.
|
8
pistettä
|
5.
sij.
|
6
pistettä
|
VUODEN
TOKO KOIRA
Sarjat:
alokas- ja avoinluokka sekä voittaja- ja erikoisvoittajaluokka.
Molempien sarjojen kolme parasta palkitaan. Mukaan lasketaan kolme
(3) parasta tottelevaisuuskokeen tulosta (pisteet) kuluneelta
vuodelta.
VUODEN
RALLY-TOKOKOIRA
Kilpailuun
voi osallistua Suomessa virallisessa Rally-Tokokilpailussa vähintään
kerran kilpaillut koira. Pisteet lasketaan alla olevien taulukoiden
mukaisesti. Peruspisteissä otetaan huomioon enintään kahdeksan (8)
tulosta.
Peruspisteet
(enintään 8 tulosta)
Tulos/luokka
|
ALO
|
AVO
|
VOI
|
MES
|
91-100
|
3
|
4
|
5
|
6
|
81-90
|
2
|
3
|
4
|
5
|
70-80
|
1
|
2
|
3
|
4
|
Lisäpisteet
(kaikki kilpailuvuoden kilpailut ja tulokset
Myönnetty
RTK1-koulutustunnus
|
2
|
Myönnetty
RTK2-koulutustunnus
|
3
|
Myönnetty
RTK3-koulutustunnus
|
4
|
Myönnetty
RTK4-koulutustunnus
|
5
|
Rotumestaruuskisoihin
osallistuminen
|
2
|
Osallistuminen
arvokilpailun yksilökisaan (MES)
|
6
|
SIJOITUS
|
1
|
2
|
3
|
RALLY-TOKOn
rotumestaruus
|
3
|
2
|
1
|
Joukkue-PiirM
|
5
|
4
|
3
|
Joukkue-SM/-PM/-EM/-MM
|
10
|
8
|
5
|
Mikäli
kahden tai useamman koirakon yhteispisteet menevät tasan, voittaa
ylemmässä luokassa kilpaileva koirakko. Kilpailun ollessa edelleen
tasan, voittaa koirakko joka on saanut vähemmän 5 (5)
miinuspisteitä mukaan laskettujen kokeiden
kokonaisvaikutelmaosiosta. Jos sijoitus ei edelleenkään ratkea,
palkintosija jaetaan koirakoiden kesken.
VUODEN
VEPEKOIRA
Pisteet
lasketaan kolmen (3) vesipelastuskokeen tulosten keskiarvosta (myös
SOVE lasketaan kokeeksi)
Vesipelastuskokeen
1-tuloksesta saa 30 pistettä, 2-tuloksesta 20 pistettä ja
3-tuloksesta 10 pistettä. SOVE-kokeen läpäisystä saa 10 pistettä.
Eri
kilpailuluokissa saavutettujen tulosten pistemäärät kerrotaan
siten, että ALO-luokassa kerroin on 1, AVO-luokassa 1,5 ja
VOI-luokassa 2.
Jos
kahden tai useamman koiran pisteet menevät tasan, voittaja on
kyseisenä vuonna SOVE-kokeen läpäissyt koira. Jos voittajaa ei
voida ratkaista SOVE-kokeen perusteella, voittaja on enemmän
1-tuloksia (koeluokasta riippumatta) saavuttanut koira.
Vepe-kokeista
saatavat pisteet luokittain:
sove
|
10
pistettä
|
alo
1
|
30
pistettä
|
alo
2
|
20
pistettä
|
alo
3
|
10
pistettä
|
avo1
|
45
pistettä
|
avo2
|
30
pistettä
|
avo3
|
15
pistettä
|
voi1
|
60
pistettä
|
voi2
|
40
pistettä
|
voi3
|
20
pistettä
|
VUODEN
KOIRATANSSIKOIRA
Pisteitä
jaetaan oheisen taulukon mukaisesti virallisista (SKL:n alaisista)
koiratanssikilpailuista. Kilpailuissa huomioidaan kolme (3) eniten
pisteitä tuottavaa tulosta.
Pisterajat
|
ALO
|
AVO
|
VOI/SM
|
26-30
|
10 pistettä
|
15 pistettä
|
20 pistettä
|
21-25,99
|
8 pistettä
|
13 pistettä
|
18 pistettä
|
17-29,99
|
6 pistettä
|
11 pistettä
|
16 pistettä
|
10-16,99
|
4 pistettä
|
9 pistettä
|
14 pistettä
|
0-9,9
|
2 pistettä
|
7 pistettä
|
12 pistettä
|
Valioksi
vuonna 2022 tulleet koirat
Vuonna
2022 valioksi tulleet, jäsenten taloudessa asuvat koirat palkitaan
valionarvon laadusta riippumatta. Yksi koira voi saada vain yhden
palkinnon/laji. Siis esim. vain yksi MVA- palkinto, jos koira on
tullut useamman maan valioksi. Kuitenkin jos koira on lisäksi tullut
esim. tottelevaisuusvalioksi, se saa palkinnon myös tästä lajista.
Tokon
kilpailukynnyksen ylittäneet
Kaikki
vuonna 2022 ensimmäistä kertaa tottelevaisuuskokeessa kilpailleet
koirakot palkitaan tuloksesta riippumatta (myös jos tulosta ei
saatu).
Vepen
kilpailukynnyksen ylittäneet
Kaikki
vuonna 2022 ensimmäistä kertaa viralliseen vesipelastuskokeeseen
tai soveen osallistuneet koirakot palkitaan tuloksesta riippumatta.
Rally-tokon
kilpailukynnyksen ylittäneet
Kaikki
vuonna 2022 ensimmäistä kertaa tottelevaisuuskokeessa kilpailleet
koirakot palkitaan tuloksesta riippumatta (myös jos tulosta ei
saatu).
Koiratanssin
kilpailukynnyksen ylittäneet
Kaikki
vuonna 2022 ensimmäistä kertaa virallisiin tai epävirallisiin
koiratanssikilpailuihin osallistuneet koirakot palkitaan tuloksesta
riippumatta.
Kilpailuihin
ja palkitsemisiin osallistuminen 31.1.2023 mennessä. Lähetä tiedot
koirasta (rotu, virallinen nimi,
omistajan nimi ja yhteystiedot) sekä tulokset (koelaji, päivämäärä,
paikka, tulos) sähköpostilla
Susanna Sistonen os. dischiles@gmail.com
Mikäli et saa viestiisi vastausta viikon sisällä, laitathan viestisi uudestaan, kuittaan kaikki viestit saaduiksi!
Puutteellisia
tuloksia ei hyväksytä, joten olethan tarkka!
Palkinnot
jaetaan K-S Kennelkerho Ry:n vuosikokouksessa 16.3.2023, paikkana kerhon halli Kuormaajantie 19.